Anna mennä.

Hemmetti. En nyt ole taas pitkään aikaan kirjoittanut, enkä tiedä, minkä takia. En myöskään tiedä, mikä sai minut tässä hämärässä, vauvan unissaan ärähtelyn täyttämässä yksinäisyydessä kirjoittamaan merkinnän. Ehkä minulla vain tuli ikävä bloggailua. Se kai se on. Avomieheni Niko on jätkien kanssa saunomassa ja pelailemassa ja tänään kuukauden täyttänyt tyttäreni nukkuu sohvalla tyynystä ja viltistä rakennetussa systeemissä. Välillä kuuluu tuhahtelua tai pientä ärrimurinaa (lapseni taitaakin olla karhunpentu).

Siltä hän hieman näyttääkin.

Haluan taas alkaa kirjoitella elämästäni tänne.Paljon helpompi ja mielenkiintoisempi kai minua on täältä seurata kuin facebookista. Ensisijaisesti haluan kertoa kuulumisiani niille ystävilleni ja tutuille, jotka asuvat kauempana, ja joiden kanssa ei tule joka päivä tai edes viikottain kunnolla juteltua puhelimessa tai chattaamalla. Se on rankkaa selittää samat kuulumiset tarkasti jokaiselle erikseen, eikä minulla enää olisi aikaakaan sellaiseen, nyt kun on tuo pieni, maailman ihanin pötkylä viemässä huomiota. :)

Viimeisimmät merkinnät taitavat olla kesällä kirjoitettu, ennen juhannusta? Sellaiset kunnolliset, oikeasti kuulumisia selventävät merkinnät, siis. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, eikä minulla ole enää edes kunnon muistikuvaa kaikesta. Valokuvia olisi paljon. Olen kuitenkin laiska, enkä jaksaisi alkaa kaivaa niitä tiedostojen syövereistä ja alkaa kertoa kuluneesta loppukesästä ja syksystä. Aloitan mieluummin näin "puhtaalta pöydältä" - säilyköön silti nuo kaikki vanhat merkinnät.

Tältä näyttelen nykyään. Päällä mitä sattuu eli ne vaatteet, jotka A. Mahtuvat, B. Ovat edes jotenkuten puhtaat (eikä silläkään aina niin väliä) ja C. Joista (lähinnä paidasta) on helppo saada tissit esille. Tissien esille heittämisen helppous on tietenkin sen takia, että voin vilautella parvekkeelta viattomille kulkijoille. Ja ehkä vähän senkin takia, ettei imettämään alkaminen olisi turhaa tappelua.

Blogi saattaa mennä melkoisen vauva- ja -perhepainotteiseksi sattuneesta syystä, kun ei minulla kovin kiinteästi ole muuta elämää kuin pikkuisesta, perheestä, kodista, parisuhteesta ja ehkä vähän Meristä huolehtiminen. ;) Sosiaaliset suhteeni keskittyvät tähän pieneen (mutta hyvin, hyvin, hyvin rakkaaseen) perheeseen, tärkeään ystävääni Meriin, Siskot-ryhmään (suljettu vertaistukiryhmä nuorille äideille) ja sukulaisiin. Sukulaiset tykkäävät soitella ja käydä kyläilemässä katsomassa vauvaa. Onhan se vielä niin uusi juttu, että äidin/tädin/mummun/serkun/veljen/papan/iskän/... pikku-Memmulla on oma pikku-illinaama. :) Harmi, etteivät Nikon puolen sukulaiset paljon tule käymään tai ole vielä käyneet, kun asuvat niin kaukana. :<

Sairaalassa. Niko ja Nikon nalle, joka oli tukenani öisin.
Synnytystä käynnisteltiin tuolla osastolla. Tytsy oli siis masussa vielä.

Kaksi päivää synnytyksestä. Olin menossa katsomaan vauvaani lastenosastolle.Hissi rules.

Yritän kuitenkin kirjoittaa muustakin kuin kakkavaipoista ja neuvolakäynneistä. Itse asiassa kirjoitan oikein mielelläni juttuja, jotka liittyvät muuhunkin kuin vauva-arkeen, vaikka tämä vauva-arki onkin THE ARKI tässä huushollissa. :) Jospa tämä blogi sitten olisi harrastus, joka irrottaisi minut välillä tuttien, maitopuklun ja harsojen ihmeellisestä maailmasta. En toki tarkoita ettenkö tykkäisi harsoista ja tuteista. Pidän toki.

Jestas! Voiko tuota masua olla ikävä?! Kyllä voi. Minulla on välillä tosin ikävä tuota pikkutyttöäkin, vaikka se on vain toisessa huoneessa.

Tosiaan. Tämä merkintä on sekava, eikä pointtina ole mikään muu, kuin se että olen hengissä ja haluan jatkaa bloggailua. Kynnys kirjoittaa uusi blogimerkintä kasvoi sitä mukaa kun aikaa edellisestä postauksesta kului. Nyt olin rohkea ja kirjoitin tämän. Tästä on hyvä jatkaa, luulen. Katsotaan, miten tämä tästä lähtee. :)

Olet ihana. ♥